Всего за 0.01 руб. Купить полную версию
"Etkö luule, ystäväni," sanoi vaimoni "että vaali-oikeus ja vaalintoimitus-oikeus vaikuttaisivat vahingollisesti naisiin ylipäänsä?"
"Varmaankin," tokasi Bob tuikeasti; "tuo tekisi heistä poliitillisia, puoluehurjia olentoja."
"Luultavasti," sanoin minä, "kävisi niin osittain heidänkin kanssa kuin on joukottain miestenkin käynyt. Mutta jokaista ei politiikka miellytä; vallan vaikea on välistä saada kunnokkaimpiakin teistä osaaottamaan vaaliin, ja samaten olisi vaimojen laita."
"Mutta mitä siinä tapauksessa voitettaisiin?" sanoi Bob. "Mitä naisen vaalisana tulisi olemaan muuta kuin kaiku isän, veljen, eli minkä neuvon-antajan tahansa mielipiteestä?"
"Se on kyllä mahdollista useimmissa suhteissa; mutta monessa asiassa luulisin naisten äännestävän aivan vastoin miehiä; en usko että moni nainen äännestäisi ravintolapaikkojen ja viinankauppojen säästämistä, jos heidän käsiinsä olisi laskettu lainsäätämismahti, ja todella olisi yhteiskunnalle hyödyksi että vaimonpuolet olisivat käyneet siihen käsiksi. Naiset olisivat jo ammon aikoja sitten luutien ja siipien kanssa tuulutelleet jokaista isojen kaupunkien tomuista, saastaista likasopukkaa, jos heillä olisi ollut vallanpito. Monta parannusta niin terveyden kuin siveydenkin suhteen, saamme odottaa tapahtuvan vasta sitten kun nainen on saapunut oikeutetulle sijalleen lainsäätämisessä."
"Mutta," sanoi Bob, "kuinka naiset vaalitiloissa voivat pitää sijansa?
Usein en itsekään jaksa siellä olla."
"Sinä unhoitat," vastasin minä, "että nuo vaalitilat ovat vain sentähden ikävystyttäviä, ettei naisilla ole sisäänpaäso-oikeutta niihin. Joka paikassa, missä naisia pidetään poissuljettuina, vallitsee törkeys; mutta hänen kera saapuu sinne hienoutta, kohteliaisuutta, puhtautta ja järjestystä. Mene vaan kestitsemispaikkoihin, johon naisia ei päästetä; kuinka kauheaa ilmaa siellä hengität! Mene samallaiseen paikkaan, johon vaimot ja tyttäret saapuvat miestensä eli isiensä seurassa, ja katso, eikö siellä vallitse kokonaan eri henki."
"Mutta," väitti Bob, "vaaliin saapuisi kaikki naiset myös alhaisemmasta säädystä, ja…
"Ja siitä ei olisi mitään haittaa;" vastasin minä, "sillä kenenkään naisen mieleen ei juolahtaisikaan mennä semmoisiin tilaisuuksiin muutoin kuin parhaimmissa vaatteissaan; hän kadottaisi silloin, tilaisuuden näyttää niitä, ja missä olisi se nainen syntynyt, joka olisi mahdollinen semmoiseen uhraukseen?" (Nuhteleva silmäys Jennyltä.) "Biddyn päivän-varjostin ja hattu punasilla nauhoilla kehoittaa Patrikin pukemaan yllensä puhtaan paidan ja pöllyyttämään takkiansa, ja vaalitilasta tulee kansanjuhla, jossa pidetään suurimpana kunniana olla hyvin puettu ja käyttäytyä siivosti."
"Rupean uskomaan sinun olevan oikeassa, ystäväni," sanoi vaimoni. "Näyttääpä siltä, kuin todella kävisi laatuun antaa naisille politillisia oikeuksia."
"Mutta eihän isän kirjoitelma äsken vielä ollut lopussa?" kysyi Jenny.
"Ei, ja minä jatkan siitä, mihin lopetin," vastasin.
"Mitä varsinkin on moitittavaa näissä meidän naisreformatoreissa, on se, että he kovin yksinomaisesti ovat kiinnittäneet huomionsa uusien työalojen perkkaamiseen naisille ja ylönkatsoneet tärkeän tarpeellisuuden laajentaa ja tasoittaa entistä tietä, sitä, jonka Jumala itse on heille vaikutusalaksi säätänyt, joka kuitenkin on heille omiaan ja kaikkein sopivin – työala kodista. Minusta on niin, että vahingotta voisivat ahkeruudestaan ja innostaan osan käyttää kaikenlaisten verkkojen poislakaisemiseen, joita turhien ennakkoluulojen lukki kutoo, ja kun he ovat mailmalle näyttäneet että paljon käy laatuun, joka ei ennen ollut sopivaa niin voisivat mailmalle myöskin näyttää, että käy laatuun huolehtia talousaskareistaan ja vieläpä hoitaa ne hyvin, joskin yhtä haavaa taitaa lukea ja kirjallisesti käyttää maansa kieltä virheittä. Mutta tässä juuri on se suuri erehdys. Sen sijasta että työntekoa ylentäisivät, alentavat ja halventavat he sitä ja jaarittelevat taloudenhoidon-pidosta orjallisuutena. Ikäänkuin se olisi jotain orjantyötä, jos pesee, kiillottaa ja sileäksi kuumentaa vaatteita; ikäänkuin se olisi parannukseksi, jos saipualla vaahteroittaa ja ajaa parran leuasta! Posliinien ja hopea-astioitten pyyhkiminen, mattojen pölyttäminen ja vuoteitten valmistaminen on orjallista, mutta orjallista ei ole päivittäin tehtaassa istua kaksitoista tuntia, tehtaassa jossa koneet myötäänsä surisevat ja jyryävät ja jossa ilma en täynnä koneen-voiteen katkua ja kivihiili-häkää. Se ei käy laatuun että siivoat väleää, hupaista lastenkamaria, peset ja puet kolme, neljä lasta; korjaat heidän vaatteitansa, kerrot heille satuja, saatat heitä kouluun ja muuta semmoista; mutta se kyllä käy laatuun että istut ommellen koko pitkän päivän ja osan yöstä, ansaitaksesi riittämätöntä ruokkoasi. Ei käy laatuun olla saapuvilla ruokapöydän luona tarvittaessa ja olla apuna ystävällisen emäntäsi pukemisessa; mutta seisoa tiskin takana valmiina palvelemaan ketä tahansa, joka sitä vaatii, se käy kyllä laatuun. Eikö tämä ole varsinaista? Eikö tämä ole selvä näyte siitä, että meillä on ihan väärä käsitys siitä mikä on sopivaa, mikä ei?
"Vielä on tykkönään valheellinen mielipide se, ettei sivistynyt nainen toimita talousaskareitaan paremmin kuin sivistymätön. Mutta edellisellä ei saa sivistyksen myötä olla se harhaileva turha luulo, että työ joka ei ole rasittava hänelle olisi halpasta siksi että siihen vaaditaan pääasiallisesti ruumiinvoimia. Ja hänen kasvatuksensa ei saa olla semmoinen että hengen vaurastumista hoitaessa on kerrassaan unhotettu hoitaa ruumiin voiman tarpeita. Ja tämän johdosta halajaisin sanan lausua äideille, köyhille ja rikkaille. Varokaat, tahtoisin lausua heille, antamasta tyttärenne halveksia mitään mailmassa. Varokaat ylentämästä mitään, niin että siltä syntyy toisella suunnalla alentamista. Kavahtakaat ajoissa, kun annatte tyttärenne päivät päästänsä istua kumarruksissa kirjan eli kudoksen ääressä, etteivät rupea haluttomiksi kaikkeen muuhun työhön; ja muistakaat että heidän terveytensä menee samaa tietä kuin heidän halunsa työhön. Miksi ei tytär äitiään auttaisi huoneitten siivoamisessa, ruoan valmistamisessa, astioitten pesemisessä? Ei, se ei käy laatuun, sillä ei kukaan hänen koulukumppaneistaan tee niin halpaa työtä, ja sitäpaitsi ei hänen läksynsä myöden anna sitä, että hän äitiään kerkeisi auttamaan, ei edes jouda hän pitämään kunnossa omaa koreaa pukuansa. Kun äiti iltamalla on askareistaan päässyt, istautuu hän kenties yökauden ommellakseen jotakin vaatekappaletta, jota tytär tarvitsee, jottei hän olisi toisia huonompi. Ja niin niistä kasvaa sukukunta, kalvakka ja kivuloinen, suurilla hengen vaurastus-näytteillä, mutta mitätön ansaitsemaan oman leipänsä. Kun heidän inhimilliset pylväspuut tässä elämässä sitten menevät manalaan, alkaa vanhan nuotin veisaaminen – loppumaton hakeminen työtä, loppumaton puute työstä, kurjuutta, tautia, kunnes kuolema päättää viheliäisen elämän. Ja kaikki tämä käy näin vain siksi, ettei ole sopivaa ottaa yllensä palvelijan muodon, valita toimintaa, jota itse Kristus osoitti pyhimmäksi!
"Minä voisin luetella sadottain tuollaisia kohtia, joissa tuo väärä käsitys siitä, mikä on soveliasta, mitä ei kertoupi kääpiön-verkoksi, joihin perheellinen koti-onni, vapaus ja vaurastuminen auttamattomasti selkkauvat. Mutta minusta on se puoli asiaa, jota olen nyt kosketellut, tärkein, kun joka päivä ja joka hetki meitä tuo kysymys tekee levottomiksi: 'Mitä hänen on tekeminen?'"