Tämäkö on se tiedon lakki? Nyt olen minä yhtä hyvä tietäjä kuin sinäkin!
Panu koppasi lakkinsa pois ja sysäsi luotaan juopuneen miehen. Tarttuen sitten hänen poronsa kuonoon, puhalsi hän sitä sieraimiin ja virkkoi piloillaan, niinkuin näytti:
Aja koskeen isäntäsi!
Pohjalainen hyppäsi pulkkaansa ja huusi mennessään:
Jos ajaakin, niin ei se sinun käskystäsi aja. En pelkää taikojasi!
Hän ajoi täyttä laukkaa poispäin jäätä pitkin.
Ryhmä hajosi, ja Panu jatkoi kävelyään. Hän oli keksinyt loitompaa voudin tuuhean turkiskauluksen ja meni häntä tapaamaan.
Vouti oli suuri, lihava, pitkäviiksinen herra, puoleksi sotapuvussa. Päällä oli hänellä väljä sudennahkaturkki, jonka vyötäisiä sitomassa oli paksu hirvennahkahihna ja siitä riippumassa pitkä, käyrä miekka. Kaikki, joita hän puhutteli tai joiden ohitse hän kulki, paljastivat päänsä hänen edessään. Hän kulki kuin halliten markkinapaikalla, tarkastellen, järjestellen ja toruenkin, kun sille päälle sattui. Nähtyään Panun viittasi hän häntä luokseen. Panu lähestyi häntä kumarrellen ja avopäin. Armollisesti otti vouti hänet vastaan.
Panehan lakki päähäsi ja kerro mitä kuuluu. Mitäs nyt nahkoista tarjotaan?
Ei ole vielä mitään tarjottu, kun ei ole kysyttykään.
Onkos paljon nahkoja?
Ei ole paljon mikähän lienee pari ahkiollista.
Sano kymmenen, sinä vanha kettu.
Huonot taitaa tulla markkinat, kun ei ostajiakaan näy.
Ja minä sanon, että hyvät tulee. Nahka nousee vielä toisen puolen hinnassa. Tulee kuninkaan ostaja.
Joka sille saanee myydä
Vouti kuiskasi jotakin Panun korvaan.
Tehdään vain, jos teidän armonne suostuu.
Suostuinhan viime talvenakin. Onko sinulla miehet varattu?
On kymmenkunta.
Se riittää. Minä annan rahat. Ennätätte hyvinkin ostaa edeltäkäsin. Ne eivät ole täällä ennen iltaa. Mutta nyt minä vaadin paritsat, en suostu enää ilman antamaan.
Ka, enhän minä paritsoitta. Paljonko tahdot?
En tahdo rahassa mitään.
Ka, missäs sitten, jos et rahassa?
Onko sinulla monta karhua kierroksessa tänä vuonna?
On kolme.
Sano viisi! Tahdon kaikki viisi karhua siitä rahasta, minkä nyt lainaan, ja avusta, jota annan. Näiden on sinun annettava rauhassa maata maaliskuuhun asti. Silloin tulen tappamaan. Itsesi ja suksimiestesi tulee olla minulle ja miehilleni apuna ajossa ja majoittaa meidät niinkuin ennenkin.
Niinhän toki, kuten vain parhaiten voidaan.
Ja sitten mitä sinä, moukka, sinne suu auki töllistelet!ärjäisi hän muutamalle talonpojalle, joka häntä katseli, mutta nyt säikähtäen vetäytyi syrjään,sitten tahdon minä paljon paremman saunoittajan kuin viime vuonna.
Hyvähän se oli. Kylän pullehin emäntä.
Vanha akka oli. Nyt tahdon Annikin, sen tytön, joka on orjana talossasi.
Kovin on nuori vielä ja toiselle luvattu
Sen parempi.
Enhän tiedä, lähteekö saunoittamaan.
Ellet anna, jääkööt kauppamme.
Älkäähän, parastani koetan.
Lupaatko varmaan?
Luvatahan saanen.
Vouti vei Panun leveälle reelleen, jonka eteen oli komea ori valjastettu, otti kuomin taskusta pussillisen hopeariksejä ja luki niitä ison koon Panulle.
Mutta katsokin, ettei karhuja peloitella makuuksistaan, varoitteli vouti vielä. Oletko manannut metsän väen vartioimaan?
Manatut ovat, jos eivät paremmat manaajat pois säikyttäne.
Mitkä paremmat?
Täällä on teillä kovat manaajat, sanoi Panu ja viittasi päällään pappilaan päin.
Vouti rehahti nauramaan.
Sen manuista, sinä irvihammas! Ei sen jumalat näissä asioissa auta.
Autatteko meitä, jos alkaa ahdistaa, niinkuin on uhannut?
Niin kuuluu tehneen. Mutta ole huoletta. Minä olen kaikkien niiden ystävä, jotka antavat kuninkaalle, kuin kuninkaan on jaminulle kuin minun on. Onko sinulla veronahkat?
On ja vähän päällekin.
Vouti aikoi mennä, mutta vielä oli Panulla asiaa.
Tuota, kuulehan annathan saunasi?
Aiotko siellä taas taikojasi tehdä
Täytyyhän auttaa tarvitsevia
Saanethan tuon. Mutta katso, ettei tule puheita.
Silloin syntyi hälinää jäällä, ja väki lähti huutaen juoksemaan koskelle päin. Porohuijari pohjalainen oli ajanut suvantoon ja hupparoi siellä avutonna jääpalasien välissä, sill'aikaa kuin poro, joka oli pulkkineen päässyt jäälle, karkasi hurjassa laukassa rantaa kohti. Surkeasti uikuttaen huusi pohjalainen ihmisiä apuunsa ja rukoili tietäjää päästämään häntä kiroistaan. Ei kukaan uskaltanut mennä jäälle, joka rutisi ja ulahteli. Silloin tempasi Panu nuorakimpun lähimmästä reestä, sitoi sen suksen varpaalliseen, lähetti suksen hankea pitkin menemään hukkuvata kohden ja veti hänet ylös suvannosta.
Tekeekö toisen kerran mielesi häväistä Korpivaaran tietäjää? virkkoi hänelle Panu.
Vilusta väristen ei torniolainen osannut muuta kuin itkeä. Vouti komensi miehensä hoitamaan hänet kotiinsa, ja kiinniotetun poron pulkassa ajettiin Tornion mies voudin pirttiin.
Mutta yhä suuremmalla ihmetyksellä ja pelolla katselivat markkinamiehet Panua.
Pitkän aikaa oli eräs hätäisen näköinen nainen seuraillut häntä hakien tilaisuutta häntä puhutellakseen. Viimein rohkaisi hän mielensä.
Kuulehan, Panu, kuiskasi hän. Se on ollut siinä tuskassa taas monta päivää, ei pääse mihinkään, hervotonna makaa. Kuuli sinun olevan täällä, niin vaati hakemaan. Tule, hyvä mies, meitä auttamaan!
Panu tarkasteli vaimoa, antoi hänen hätäillä ja virkkoi sitten:
Taidat olla se sama, joka viime talvena sanoit ennen itse kuolevasi kuin Korpivaaran tietäjältä lähdet apua hakemaan.
Älä nyt sitä muistele mikä lienee mieleni sokaissut.
Mene sen pappisi luo, jota odotit Nythän se on tullut.
Eihän se mitään mahda
Mahdankos minä?
Sinä mahdat voi, kyllä sinä mahdat se kuolee, jos et tule minä annan vaikka ainoan lehmäni, jos tahdot.
Viehän sitten voudin saunaan, sinne vanhaan uhrilehtoon Jos on aikaa, niin tulen. Mutta muista se, ettet kenellekään hiisku sanaakaan, muuten ei taika tehoa.
Vaimo lähti juoksujalassa jäältä. Panu kääntyi itsekseen hymyillen nahkain ostoa järjestämään.
Tuokin ristitty, naurahti hän, asuu ihan kirkon nurkkajuuressa
Yht'äkkiä muisti hän jotakin nähdessään poikansa miesjoukossa. Otettuaan hänet syrjään virkkoi hän:
Minä tarvitsen kolme vaskirahaa kolmen kuninkaan valtakunnasta, yhden kustakin. Tarvitsen ne sairaan pesuveteen pantavaksi. Tuoss' on riksi, vaihda sillä yksi raha tuon ryssän reestä, toinen saksalaiselta, joka saippuoita kaupittelee, ruotsin raha on mulla itselläni. Ja kun näet meikäläisiä, sano, että odotan nuottakodan kupeella.
VI
Ilta alkoi pimetä, ja vähitellen tyhjeni jää. Siellä täällä nuuskiskeli vain jokin tuuheakarvainen koira rekien sijoja, ja hoilotteli joku kotiteko-oluesta juopunut markkinamies. Vähitellen vetäysivät nekin maihin, eikä kuulunut enää muita ääniä kuin kosken kohina suvannon päässä.
Samassa kun päivä pimeni, syttyi tulia taloissa, rannoilla ja metsissä. Huoneita kun oli vain vähän ja nekin vuokratut rikkaimmille ja kaukaisimmille kaupustelijoille, täytyi suurimman osan markkinaväestä viettää yönsä päivänsä taivasalla. Sakea, suojaava kuusikko rannalla oli kuin sotaleiri nuotiotulineen, joita roihusi vieri vieressään kiinni. Metsä, josta ei saanut puuta kaataa, oli ikivanhoista ajoista tähän tarpeeseen rauhoitettu. Vuoteena oli makaavilla havuja, niiden päällä nahkoja ja peitteenä taas nahkoja niillä, jotka niitä tarvitsivat. Lappalaiset ja muut, joilla oli poroja, olivat niiden kanssa sijoittuneet vähän ylemmä rannasta petäjikkökankaalle, jossa kasvoi jäkälää.