Mutta nuohan on haulia, maman, sanoi hän: eihän se ole mitään vaarallista.
Olen teille suuresti kiitollinen, ystäväni, että opetatte minua, olen vaan liian vanha
Hermot, hermot! kuiskasi tohtori.
Ja nyt isä paikalla kääntyi meihin:
Mistä olette saaneet? ja kuinka uskallatte leikkiä semmoisilla kapineilla?
Turhaa on heitä kuulustella, pitää kysyä lastenhoitajalta , sanoi mummo pannen erityisesti, halveksivan painon sanaan lastenhoitaja : miksei hän katso paremmin perään.
Voldemar sanoi, että Karl Ivanovitsh itse on antanut hänelle tämän ruudin, pisti Mimmi väliin.
No, siitä nyt näette mikä mies se on, jatkoi mummo: ja missä hän on, tuo lastenhoitaja, mikä hänen nimensä olikaan? käskekää tänne!
Minä lupasin hänen mennä vieraisiin, sanoi isä.
Se on aivan sopimatonta; hänen pitää aina olla saapuvilla. Lapset eivät tosin ole minun, vaan teidän, eikä minulla siis ole oikeutta neuvoa teitä, koska te muutenkin olette viisaampi minua, jatkoi mummo: mutta näyttäisi jo toki olevan aika hankkia heille todellinen kotiopettaja tuon lapsenhoitajan, saksalaisen moukan sijaan. Niin,typerän moukan , joka ei heille voi mitään muuta opettaa kuin huonoja tapoja ja tyroolilaisia renkutuksia. Missä ihmeen tarkotuksessa, kysyn minä, opetetaan lapsille tyroolilaisia lauluja. Vaikka kukapa nyt enää ehtisi näitä asioita ajatella, ja tehkää siis niinkuin tahdotte se on oma asianne
Sana "nyt enää" merkitsi "kun ei heillä ole äitiä"; se herätti mummossa surullusia muistoja: hän laski alas katseensa valokuvalla varustettuun nuuskarasiaan ja vaipui mietteihinsä.
Olen jo kauan sitten ajatellut tätä asiaa, kiirehti isä sanomaan: ja olen vaan odottanut tilaisuutta neuvotellakseni teidän kanssanne, maman: eiköhän olisi syytä kutsua kotiopettajaksi St Jérômea, joka nykyään antaa heille opetusta tuntikaupalla?
Ja mainiosti tekisit, ystäväni, sanoi mummo entistä paljoa tyytyväisemmällä äänellä: St Jérôme on ainakin oikea gouverneur, joka käsittää kuinka ovat kasvatettavat des enfants de bonne maison, eikä mikään moukkamainen lastenhoitaja, joka korkeintain voi kuljettaa heitä kävelemässä.
Tahdon vielä huomenna puhua hänen kanssaan, sanoi isä.
Ja todellakin kahden päivän kulutta tämän keskustelun jälkeen Karl
Ivanovitsh luovutti paikkansa nuorelle ranskalaiselle keikarille.
VIII KARL IVANOVITSHIN HISTOORIA
Karl Ivanovitsh kohteli meitä viimeisinä aikoina erikoisen kuivasti: aivan kuin olisi välttänyt kaikkia suhteita välillämme. Niinpä nytkin, astuessani huoneeseen, hän vaan katsahti minuun kulmiensa alta ja sitten taas uudestaan ryhtyi pakkaamaan. Minä panin pitkäkseni omalle vuoteelleni, mutta Karl Ivanovitsh, joka oli ennen ankarasti kieltänyt näin tekemästä, ei nyt sanonut minulle mitään, ja kun ajattelin, ettei hän enää ole meitä koskaan toruva eikä mistään estävä, ettei hänellä ole enää oleva meidän kanssamme mitään tekemistä, kävi lähestyvä ero kipeästi sydämmeeni. Minua alkoi surettaa, ettei hän enää rakasta meitä ja halusin ilmaista hänelle tämän tunteeni.
Antakaahan
minä autan teitä, Karl Ivanovitsh, sanoin minä häntä lähestyen.
Karl Ivanovitsh katsahti minuun ja uudestaan kääntyi pois, mutta nopeassa katsahduksessa, jonka hän heitti minuun, luin jotakin muuta kuin välinpitämättömyyttä, joksi olin selittänyt hänen kylmäkiskoisuuttansa; siinä oli vilpitöntä, syvää surua.
Jumala näkee ja tietää kaikki, ja kaikki riippuu Hänen pyhästä tahdostansa, sanoi hän suoristaen itseänsä koko pituudelleen ja syvästi huokuen. Niin se on, Nikolenka, jatkoi hän huomattuaan minun katsovan häneen vilpittömällä osanotolla: kohtaloni on olla onneton lapsuudestani hamaan ruumisarkkuun saakka. Minulle on aina kostettu pahalla sitä hyvää, jota olen ihmisille tehnyt, enkä odota palkintoa tältä maailmalta, vaan ainoastaan tuolta, sanoi hän viitaten taivaaseen päin. Jospa tietäisitte elämäkertani ja mitä kaikkea olen saanut tässä elämässä kestää!.. Olen ollut suutarina, olen ollut sotamiehenä, olen ollut maanpakolaisena , olen ollut tehtailijana, olen ollut opettajana, ja nyt olen vihdoin päässyt nollaksi! ja Jumalan pojan tavalla minä en tiedä mihin päätäni kallistaa, lopetti hän ja silmänsä sulkien vajosi nojatuoliinsa. Huomattuani, että Karl Ivanovitsh on siinä tunteellisessa mielentilassa, jolloin hän välittämättä kuulijoista omaa itseänsä varten lausuu julki sydämmensä ajatuksia, minä vaieten ja yhä hänen hyväntahtoisia kasvojansa tähystäen istuin vuoteelle.
Te ette ole enää lapsi, te voitte ymmärtää. Minä juttelen teille elämäkertani ja kerron kaikki mitä olen kärsinyt. Joskus muistatte vanhan ystävänne, joka paljon rakasti teitä, lapsukaiset!..
Karl Ivanovitsh nojasi kätensä pöytään, joka oli hänen vieressään, nuuskasi ja kääntäen silmänsä taivasta kohden alkoi kertomuksensa tuolla omituisella vakaalla kurkkuäänellä, jota hän tavallisesti käytti meille sanellessaan:
Minä olen ollut onneton hamasta äitini kohdusta saakka . Das Unglück verfolgte mich schon im Schosse meiner Mutter! toisti hän vieläkin tunteellisemmin.