Ja sitten hän näki ryhmän ihmisiä he lauloivat pehmeästi ja kävelivät lippujen kanssa rinnakkaiskurssilla. Kyllä, kyllä, avaruudessa, rinnakkaiskurssilla. Aurinkoisena aamulla kuva vaikutti uskomattomalta! Hän katsoi tarkasti ja näki ihmisten siivet niitä oli seitsemän. Kyllä, nämä ovat enkeleitä! Arthur huudahti ja kiirehti kuvaamaan kaikkea videokameralla, kun hän soitti kollegoilleen. Koko laivan miehistö näki enkeleitä. Oli maaliskuun puolivälissä maallinen aika, suuren paaston aika, ja kaikki yhdessä, iloiten näkemästään, alkoivat laulaa ylistyslauluja Jumalalle. Tietenkään kaikki laivassa olleet eivät olleet kristittyjä, mutta pieni ryhmä tutkijoita, luutuneita ateisteja, alkoi yhtäkkiä tehdä ristejä improvisoiduilla keinoilla ja ripustaa niitä kaulaansa. Näky enkeleistä kesti noin viisi minuuttia, ja kaikki kuvattiin, jopa heidän laulunsa kiinnitettiin filmiin. Näin ollen kuukausi, jolloin alus viipyi Maan kiertoradalla, oli loppumassa. Edessä oli monia kokeita, mutta tämä kosminen Luojan tahdosta säilyi ikuisesti ihmisten muistissa!
AJATUKSIEN HAJU KOULUTUS
Kun professori Arthur Stolz oli vielä opiskelija, he halusivat pelata seuraavaa peliä opiskelijana. Bussissa he omaksuivat ihmisten ammatin kasvojensa, vaatteiden, käytöksen, puhetavan ja monien muiden merkkien perusteella. Eläkkeellä olevia oli helppo erottaa esimerkiksi opiskelijoista, mutta lääkäriä oli erittäin vaikea erottaa opettajasta he ovat molemmat tietotyöntekijöitä, vain jos puhut heidän kanssaan, mikä oli kiellettyä koulun säännöillä. peli. Bussissa opiskelijat, ja heitä oli muutama, korkeintaan 34, tekivät muistiinpanoja ja oikealla pysäkillä poistuessaan vaihtoivat muistiinpanoja. Yhtäläisyyksiä oli monia. Ja se, jolla oli eniten otteluita, katsottiin voittajaksi.
Esimerkiksi armeija ja poliisit arvattiin helposti henkisyyden jälki heidän tiukoilla jäykillä kasvoillaan puhui itsestään. Aika kului ja tuleva fysiikan opiskelijoiden sukupolvi välitti tämän pelin muille opiskelijoille. 2000-luvulla peliin liitettiin tietokone, nimittäin tekoäly. Ulkonäöltään, askeleelta, tekoälyltä etsittiin huligaaneja ja terroristeja matkustajavirran joukosta. Arvausprosentti oli 80 prosenttia, ja tämä on suuri prosenttiosuus. Mutta ennen kaikkea arvasin tietokoneen ja ihmisen symbioosissa. Mies näki sen, mitä kone ei pysty näkemään se on henkisyyden jälki miehen kasvoissa. Tämä saavutettiin rukoilemalla, käymällä jumalanpalveluksissa ortodoksisessa kirkossa, noudattamalla kirkon sakramentteja. Ja nyt, viidentenä, viimeisenä opiskeluvuonna, opiskelijat tunsivat jo, kuten sanotaan, kaikki metron matkustajat, linja-autot, matkatoverit autossa On syytä huomata, että henkisesti edistyneimmät opiskelijat käyttivät sitä, mitä he sanovat. kutsutaan tunkeutumiseksi ihmisen sisäiseen aistimaailmaan tällä tavalla tunnistamalla munkkien omistamia tietoja, ammattisotilaita, tuomareita.
Mutta maailma kehittyi, tietotekniikka kehittyi ja meni nopeasti. Vuonna 2010 tietokonetta ohjattiin jo ilman johtoja, kuljettajan ajatuksen jännityksellä. Vaikka kaikki nämä kokeet eivät olleet julkisia, ne olivat. Ja sitten nousi pääkysymys voiko suuritehoinen tietokone lukea ihmisten ajatuksia esimerkiksi bussilla ajaessa? Ehkä se osoittautuikin, mutta siihen aikaan se oli hankala tekniikka, mutta jo vuonna 2025 tämä tekniikka pienennettiin tupakka-askin kokoiseksi. Tietysti, kuten ennenkin, loistavan tuloksen henkilökohtaisessa tunnistamisessa antoi ihmisen ja tietokoneen tai pikemminkin ihmisen ja tekoälyn symbioosi. Ja tässä päästään Pegasuksen tutkimusryhmän päätieteelliseen kokeeseen. Se on asian ydin. Bussissa henkilön, jolla on tietokone, jopa pienin, tulee olla tarkastettavan lähellä. Entä jos se on terroristi? Joten syntyi ajatus tuntea, lukea ihmisten mielikuvia etäältä esimerkiksi avaruudesta.
Ultrakorkeataajuinen aalto syötettiin voimakkaan sädekeilan läpi; Maan päällä tämän säteen halkaisija oli asetuksista riippuen viidestä puoleen metriin. Operaattori tutki satelliitin kautta ihmisjoukkoa etsiäkseen ihmisiä, joilla oli negatiivisia, aggressiivisia ajatuksia. Ja tunnistettuaan ne yhdistivät koko operatiivisen etsintätoimien kokonaisuuden. Tässä kokeessa oli myös mitalin toinen puoli energian siirto etäältä loukkaantuneelle, esimerkiksi sairaalle henkilölle, joka kävelee matkalla. Tietty taajuus välitettiin avaruudesta tulevalla säteellä satelliitista, jota kukaan ei luonnollisesti kuullut, ja se asetti sitten tahdin ihmisaivojen työhön ja pystyi tarvittaessa poistamaan kaikki tarvittavat ominaisuudet haavoittuneelta soturilta. Mutta tämä on kokeilun sotilaallinen puoli. Kaikki teoreettiset laskelmat olivat 2000-luvun 20-luvulla, ja vuosi oli jo 2028. Joten kaikki, niin aluksen teknisen varustelun kuin tutkijoiden tieteellinen taso, oli sääntöjen mukaista. Joukkueen kokoonpano oli kansainvälinen, esimerkiksi Vasily Kharin oli venäläinen, Permistä, hän oli 42-vuotias ja tämä oli hänen toinen avaruusmatkansa. Lentoinsinöörinä ja osa-aikaisena biologina hän tiesi lähes kaiken aluksesta ja miehestä. Psykobiomekaaninen järjestelmä ihminen kuten hän tykkäsi sanoa.
Aluksen komentaja, professori Arthur Stolz oli Saksasta, ja hänen roolinsa oli pikemminkin koko miehistön kokoaminen yhteen ja projektin johtaminen. Hän oli myös kokopäiväinen psykologi, ja hänet koulutettiin yhdessä Sveitsin luostarista.
Retkikunnan lääkäri Svetlana Moiseevna oli Israelista, hänen vahvuutensa ovat aivot, veren koostumus, sekä aivojen että ihmisen bioaallot.
Intellektuaalinen järjestelmä Vagrius oli alunperin Yhdysvalloista sirujen minimointi tässä maassa tuli huipulle 1900-luvun 90-luvulla. Tekoäly opiskeli itse sekä ohjelmatilassa että oppimisen alalla shakkipelissä sillä ei ollut vertaa maan päällä. Esimerkiksi onnettomuuden sattuessa hän pystyi laskemaan aluksen itsenäisesti ilman ihmisen väliintuloa.
Tietysti mukana oli muitakin retkikunnan jäseniä, robotteja ja paljon muuta, joista kirjoitetaan alla.
Joten kaikki oli valmis kokeilua varten sekä energiansiirron alalla etäisyyden yli että mielikuvien lukemisessa etäisyyden päässä kiertoradalta. Paikan päällä oli joukko vapaaehtoisia, jotka olivat myös luonteeltaan erilaisia sisäisistä ihmisistä. Kaikki oli valmista. Mutta tästä aurinkopaneelin onnettomuudesta tuli pieni hankaluus rahdinkorjauslaiva lensi jo maasta, mutta toistaiseksi kaikki lepäsivät ja käyttivät kotitekoista aurinkoakkua germaniumtransistoreista, jotka oli sahattu 1970-luvun huipulla. vuosisadalla.
BIOROBOTTI LUOSTARESSA
Hänen kätensä leikkauksen jälkeen ja Biomax 21:een ommellaan uusi kyynärvarsi korvatakseen vanhan taistelussa karhun kanssa, lääkärineuvosto päättää lähettää hänet luostariin, joka on 30 kilometrin päässä tiedekaupungista. Siellä kudokset paranevat ja paino palautuu normaaliksi ja ajatukset elämästä rauhoittuvat. Boris Borisovich Aleikin, joka oli Biomaxin nimi hänen ihmiselämänsä 21. päivänä, oli samaa mieltä. Hän, entinen sotilasmies, eli jo biorobotin toista elämää ja halusi nähdä kirkon elämää sisältäpäin.